Tausta
Säätiö tekee monipuolisesti yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa ikääntyvien ihmisten toimintakyvyn ja arjen tukemiseksi ja vanhenemiseen liittyvien ajankohtaisten ilmiöiden esiin nostamiseksi. Kehittämistyöhön haetaan rahoituksia esimerkiksi muilta säätiöiltä yhdessä erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.
Hyvän ikääntymiset etsijät -toiminta Mikkelissä
Miina Sillanpään Säätiö toteuttaa yhteistyöllä Hyvän ikääntymisen etsijät eläkeläisyyden taitekohdassa -hanketta Mikkelissä. Hyvän ikääntymisen etsijät -toiminnan tavoitteena on erilaisissa haavoittuvassa asemassa olevien ikääntyneiden ihmisten hyvinvoinnin ja osallisuuden tukeminen tukeminen. Tavoitteellista ryhmätoimintaa on pilotoitu erilaisissa toimintaympäristöissä.
Eläkkeelle siirtyminen on yksi iso ikääntymisen mukanaan tuoma elämänmuutos. Tämän päivän eläkkeelle siirtyvät ovat varsin toimintakykyisiä eivätkä tunnista itseään perinteisistä eläkeläisyyttä koskevista mielikuvista.
Ryhmätoimintaa
Hyvän ikääntymisen etsijät -ryhmätoiminnan tavoitteena on vahvistaa eläkkeelle siirtyneiden henkilöiden mielen hyvinvointia, itsetuntemusta ja -arvostusta sekä tukea heitä mielekkään ja merkityksellisen arjen rakentamisessa. Ryhmissä etsitään hyvinvointia rakentavia, arjen merkityksellisiä tekijöitä sekä kartoitetaan omia vahvuuksia, taitoja ja osaamista sekä kartoitetaan toimintaa, jossa ne pääsevät käyttöön. Toiminnot perustuvat osallistujien kokemuksiin, toiveisiin ja tarpeisiin.
- Uusi ryhmä Mikkelissä keskiviikkoisin 16.4.-28.5. klo 13-15. Katso lisätiedot ja ilmoittaudu pikaisesti.
Ajankohtaisia uutisia hankkeesta
Tutustu yhteistyöhankkeesta kirjoitettuihin uutisiin:
Yhteistyössä
Kyyhkylä-säätiö rahoittaa säätiön kehittämää Hyvän ikääntymisen etsijät -toimintaa Mikkelin alueella, jossa kohderyhmänä ovat lähiaikoina eläkkeelle jääneet henkilöt, jotka kokevat haasteita hyvinvoinnissaan ja kaipaavat arkeensa mielekästä tekemistä. Toimintaa toteutetaan kahden ryhmän pilottihankkeena vuosina 2024–2025. Yhteistahoja ovat Mikkelin setlementti ry, Etelä-Savon liikunta ry, Mikkelin seudun Muisti ry ja Mikkelin kaupunki.
Konkarit töihin! -hanke etsii yli 55-vuotiaiden miesten työllistymisen edistäjiä
Miina Sillanpään Säätiö toteuttaa yhdessä Vates-säätiön kanssa hankkeen, jossa tuotetaan tietoa yli 55-vuotiaiden suomenkielisten miesten työllistymistä edistävistä tekijöistä pääkaupunkiseudulla.
Yli 55 vuoden ikä nähdään riskinä työllistymiselle. Mikäli ihminen jää työttömäksi yli 55 vuoden iässä, hänen on vaikeampi työllistyä, ja se voi johtaa usein työuran päättymiseen. Pohjoismaisiin pääkaupunkiseutuihin verrattuna Suomessa yli 55-vuotiaiden työllistymisaste on matala.
Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että vanhemmilla työntekijöillä on enemmän voimavaroja tuottavia tekijöitä työssään, ja he voivat paremmin työssä kuin nuoremmat ikäluokat. Yli 55-vuotiaiden työllisyys onkin noussut viimeisten vuosien aikana.
Hankkeessa tuotetaan käytännönläheistä tietoa varttuneempien suomenkielisten miesten työllistymisen edistäjistä. Työllistymistä estäviä tekijöitä on ollut esillä julkisessa keskustelussa. Näitä ovat mm. heikentynyt terveys ja työkyky, digiosaamisen puute ja vaillinainen koulutustausta, kielteiset asenteet sekä uraosaamisen puute. Tarvitaan enemmän tietoa ja keskustelua työllistymistä edistävistä tekijöistä.
Hankkeessa tuotetaan selvitys, jota varten haastellaan työttömiä työnhakijoita, yli 55-vuotiaina työllistyneitä, työllisyyspalveluiden asiantuntijoita sekä työnantajia. Selvityksessä kootaan yhteen myös muuta tietoa aiheesta. Selvityksen tuloksena syntynyt tieto palvelee pääkaupunkiseudun työllisyydenhoidon toimijoita ja työllistämisen parissa muutoin työskenteleviä. Se tuottaa tärkeää tietoa myös työpaikoille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Hankkeen päätoteuttaja on Vates-säätiö ja Miina Sillanpään Säätiö toimii osatoteuttajana. Hanketta rahoittaa AMI-säätiö, jonka tavoitteena on edistää ihmislähtöistä muutosta työmarkkinoilla.
Tutustu hankkeen esittelyyn Vates-säätiön nettisivuilla.
Hankeaika on 9/2024 - 6/2025. Lue lisää hankkeesta rahoittajan sivuilta.
Ajankohtaisia uutisia hankkeesta
Tutustu yhteistyöhankkeesta kirjoitettuihin uutisiin:
- Konkarit töihin! – Voimavaroja ja myyttejä tarkastelemassa -uutinen 11.12.24
- Etsimme haastateltavia työnantajia - Onko sinulla kokemusta konkarityöntekijöiden rekrytoinnista tai esihenkilönä toimimisesta? Vastaa 31.3.25 mennessä. Lisätietoja haastattelupyynnöstä (pdf)
