Kohti uutta ikäohjelmaa ja ikääntyneiden parempaa hyvinvointia
Blogissamme pohdittua: "Ikääntyminen voidaan nähdä isona ongelmana, mutta samalla myös innovoinnin aarrearkkuna. Siihen mahdollisuuteen on syytä myös järjestöjen tarttua".
Blogin kirjoittajana Miina Sillanpään Säätiön toimitusjohtaja Soile Kuitunen
STEA viestitti vuonna 2023, että sen asiantuntijat ovat käynnistäneet uuden ohjelman valmistelun. Tämä ohjelma koskee ikääntyneitä ja heidän hyvinvointinsa tukemista. Uusi ohjelma ja sen hankehaut aukeavat tänä keväänä.
Yli 75-vuotiaiden elämänlaatu on selvästi alhaisempi muihin ikäryhmiin verrattuna THL:n tutkimusten mukaan. Ikääntyneiden elämänlaadussa ei myöskään ole tapahtunut muutosta ajan myötä. Kun ikääntyneiden määrä kasvaa, kertautuvat myös monet haasteet.
Järjestöjä ja niiden kehittämiä sosiaalisia innovaatioita tarvitaan, ehkä enemmän kuin koskaan.
Ikääntyminen ei koske vain ikääntyneitä ihmisiä itseään. Se vaikuttaa kaikkiin ihmisiin ja kaikkeen yhteiskunnassa. Se muovaa osallistumista ja demokratiaa, työpaikkoja ja niiden käytänteitä. Ikääntyminen vaikuttaa palvelujärjestelmiin, digitalisaatioon, planetaariseen hyvinvointiin. Ei ole ilmiötä eikä asiaa, jossa ikääntymisellä ei olisi vähintään välillistä vaikutusta.
Itse toivon, että STEA:n uudessa ohjelmassa on paikkaa ja sijaa radikaalillekin uudelleen ajattelulle. Toivon, että ohjelma ja siinä toteutettavat hankkeet ammentavat aineksia myös monisukupolvisuudesta. Elämme historiallista aikaa. Koskaan ennen ei ole ollut näin montaa sukupolvea yhtä aikaa elossa. Uuden ohjelman myötä voidaan löytää uusia tapoja saattaa eri sukupolvia yhteen, ja ratkoa monia sellaisia haasteita yhdessä, joita yksi sukupolvi ei yksin ratkaise.
Uskon, että ohjelmalla ja sen laajalla hanke- ja muulla toiminnalla voidaan vaikuttaa myös mielipiteisiin ja asenteisiin. Viimeistään nyt on aika ravistella vanhentuneita ikäkäsityksiä ja kovin yksipuolisia kuvia ikääntyneistä.
Suomi on ollut pitkään tunnettu teknologisesta edistyksellisyydestään ja kyvystään kehittää ennakkoluulottomia teknologisia ratkaisuja moniin arjen tilanteisiin. Meillä voisi olla vahvempi asema maailmalla myös sosiaalisten ongelmien tehokkaana ratkaisijana. Juuri tässä innovoinnissa järjestöt ovat parhaimmillaan. Ikääntyminen voidaan nähdä isona ongelmana, mutta samalla myös innovoinnin aarrearkkuna. Siihen mahdollisuuteen on syytä myös järjestöjen tarttua.