Miina Sillanpään Säätiön Armottomuus ja itsemyötätunto -webinaariin oli ilmoittautunut noin 90 aiheesta kiinnostunutta. Paikalla oli niin ammattilaisia, omaishoitajia kuin muitakin teemasta kiinnostuneita. Tunne voimavarasi -hankkeen työntekijät halusivat nostaa armottomuus -teeman webinaarin aiheeksi, sillä se on noussut omaishoitajanaisten kanssa käydyissä keskusteluissa useaan otteeseen esille.

Yksi keino pyrkiä muuttamaan ankaraa suhtautumista itseänsä kohtaan on harjoitella hyväksyvämpää suhtautumistapaa. Siihen tarvitaan usein toisia ihmisiä. Ihmisiä, joille puhua ääneen omia tuntemuksia sekä kuulee, kuinka samankaltaisia ajatuksia ja kokemuksia on muilla samassa tilanteessa olevilla. Usein jo vertaisuuden kokemukset helpottavat itsemyötätuntoisen ja armollisemman asenteen omaksumista.

Webinaarissa kuultiin puheenvuoro Maria Akatemian seniorikouluttajalta, psykoterapeutti Marjatta Grahnilta. Hän puhui mm. siitä, miten tärkeää omien voimavarojen ylläpitäminen on, miten tärkeä tehtävä toisesta huolehtiminen on – sekä miten pitäisi ensisijaisesti kuitenkin kuulla itseään ja pitää kiinni siitä, mikä on itselle ja omalle hyvinvoinnille tärkeää.

Tunne voimavarasi -hankkeen työntekijät Elina Koponen ja Päivikki Paakkanen kertoivat, miten armottomuus tulee esille omaishoitosuhteissa sekä siitä minkälaisia teemoja hankkeen vertaisryhmissä on käsitelty. Tärkeää itsemyötätunnon kannalta on pohtia, miten suhtautuu omiin tarpeisiinsa. Pystyykö antamaan itselleen luvan esimerkiksi lepoon, silloin kun se olisi tärkeää. Vastuuta pitäisi ottaa myös omasta itsestään: ”Jos sinä et pidä itsestäsi huolta, niin kuka sitten?”

Webinaarin esitysdiat (pdf)

Webinaarissa nousi esille mielenkiintoista palautetta ja kysymyksiä, jotka on koostettu yhteen (pdf).

Aineistolinkkejä:

Miina Sillanpään Säätiön webinaarisarja jatkuu syksyllä uusilla aiheilla. Seuraa viestintäämme asian tiimoilta. Liity myös uutiskirjeemme tilaajaksi.