Julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään TE-toimistoilta kuntien työllisyysalueille vuoden 2025 alussa. Työllisyysalueilla on hyvät lähtökohdat rakentaa uudenlaisia yhteistyön muotoja kuntien, järjestöjen ja alueen elinkeinoelämän kanssa.
Uudet työpaikat syntyvät yrityksiin, ja yhteistyö niiden kanssa on välttämätöntä myös työllisyyden hoidossa ja työhön kuntoutumisessa.
Lisäksi työllistymistä ja työkykyä tukevien sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteensovittaminen on tarpeen. Suomessa on valtava määrä työhön kuntoutumista edistäviä hyviä toimintamalleja eri sektoreilla, mutta tieto niistä ei leviä riittävästi.
Työn ulkopuolella on valtava määrä työikäisiä
Tällä hetkellä työttömiä työnhakijoita on 285 000 ja yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä 101 000. Kyse ei ole marginaaleista eikä marginaalisesta ilmiöstä
“Työ on toimeentulon lisäksi tärkeä osallisuuden ja yhteisöllisyyden rakentaja. Työ tukee ihmisen hyvinvointia kokonaisvaltaisesti”, muistuttaa eduskunnan kuntoutusverkoston puheenjohtaja Mira Nieminen.
Konkareille on tilaa ja tarvetta
Suomi ikääntyy vauhdilla ja entistä useampi ikääntynyt tarvitaan työelämään. Miina Sillanpään Säätiö edistää yhdessä kumppaneidensa kanssa myös ikääntyvien työllistymistä, työssä jatkamista ja kuntoutusta.
Ikääntyvillä tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat ovat iso työkyvyn uhkatekijä. Mielenterveyden haasteet koskevat kaikkia ikäryhmiä, mutta erityisesti nuoria.
Ikääntyvien kuntoutuksen kehittäminen on yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti välttämätöntä, painottaa Kuntoutusverkosto KUVE:n puheenjohtaja Soile Kuitunen. Teemaa tullaan käsittelemään myös eduskunnan kuntoutusverkostossa vuoden 2025 aikana.
Lisätietoja
Miina Sillanpään Säätiön toimitusjohtaja,
KUVE:n puheenjohtaja Soile Kuitunen (soile.kuitunen@miinasillanpaa.fi).