Wilhelmiina Palvelut viettää tänä vuonna jo 30-vuotisjuhlavuottaan. Helsingin Pikku Huopalahdessa ja Ruskeasuolla toimiva yksityinen palvelutuottaja tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita asumisen ratkaisuja ikääntyville. Wilhelmiina Palvelut Oy:n omistaa Miina Sillanpään Säätiö.

Vuonna 2023 avattu palvelutalo Wilhelmiina Tenhola sai arvovaltaisia vierailijoita helmikuussa, kun saimme vieraaksi ministeri Kaisa Juuson erityisavustaja Hannu Peurasaaren, perussuomalaisten ryhmäkansliasta sosiaali- ja terveyspoliittisen asiantuntijan Kirsi Loposen sekä SOSTE ry:stä edunvalvontapäällikön Anne Perälahden.

Ikääntyneiden hoivan innovaatioita, hyviä toimintamalleja ja käytänteitä kaivataan valtakunnallisesti skaalattavaksi ja levitettäväksi. Tässä yksityisillä palveluntuottajilla ja kolmannen sektorin toimijoilla on tärkeä rooli. Omalla rahoituksella ja kehittämistoiminnan piloteilla on mahdollisuus luoda asukkaiden, läheisten ja henkilöstön kokemusta ja tyytyväisyyttä lisääviä uusia toimintamalleja.

Esittelimme Wilhelmiina Tenholassa järjestetyn vierailun aikana Wilhelmiinassa kehitettyjä ja hyväksi koettuja käytänteitä. Yhtenä esimerkkinä on palvelutalon arjessa käytetty muistimontessori, josta on kirjoitettu myös Tehy-lehdessä

Muistimontessori tukee ikääntyneiden toimintakykyä

Wilhelmiina on yhtenä ensimmäisistä toimijoista ottanut montessorimenetelmän käyttöön ikääntyneiden palveluissa ja asumisessa. Omat montessoriasiantuntijamme ovat saaneet sparrausta sekä kiitosta myös alan yhdysvaltalaiselta asiantuntijalta Jennifer Brushilta, joka kävi seuraamassa Wilhelmiinan ryhmäkotien arkea syksyllä 2024.

Muistimontessori-filosofia läpileikkaa koko Tenholan aina sisustusratkaisuista päivittäiseen tekemiseen. Tarjolla on monenlaista tekemistä ja ympäristö on suunniteltu toimintaan houkuttelevaksi, mutta myös väreiltään ja materiaaleiltaan harmoniseksi ja selkeäksi, sekä akustiikaltaan miellyttäväksi. Asukkaiden toimintakyvyn ylläpitäminen sekä kaikille mielekkäänja oman kiinnostuksen mukaisen aktiviteettien löytäminen antaa mahdollisuuden elää omannäköistä vanhuutta mahdollisimman pitkään.

Muistimontessoritaulu kiteyttää asukkaan omien valintojen ja aktiivisuuden merkitystä. Wilhelmiina Tenholan Muistikotien tiimipäällikkö Nina Illi sekä yhteisöllisen asumisen koordinaattori Olga Hannunen esittelivät vieraille päivittäiseen arkeen tuotuja ratkaisuja.

Jokaisella asukkaalla on oma historiansa, tarinansa, mieltymyksensä ja muistonsa. Yhdessä läheisten kanssa kootaan Muistojen kirja, jonka valokuvia voidaan ikääntyneen kanssa katsoa ja muistella hänelle merkityksellisiä hetkiä ja kokemuksia elämän varrelta.

Vieraat kiinnittivätkin huomioita sekä huoneiden että yhteisten tilojen viihtyisään tunnelmaan. Muistikodin aamupalan lomassa jutellessa saattoi aistia, että sekä asukkaat että hoitajat viihtyvät, delegaatio kutsuttiin jopa seuraksi kahville.

Väestön pitkäikäistyminen haastaa kehittämään uutta

Vierailijat nostivat esille keskusteluun, että väestön pitkäikäistyessä toimintakyvyn ylläpitäminen mahdollisimman pitkään olisi tärkeää, jotta ympärivuorokautisen hoivan jakso jäisi mahdollisimman lyhyeksi.

Säätiön toimintaa esitellessä totesimme, että järjestöjen tarjoama ennaltaehkäisevä toiminta sekä erilaiset matalan kynnyksen toimintamuodot ovat tärkeitä, sillä ne ovat usein suunnattu kotona-asuville ikääntyneille, jotka eivät vielä käytä raskaampia palveluita.

Maksuttomiin toimintoihin osallistuminen on mahdollista myös pienituloisille eläkeläisille ja samalla tulee huomioitua myös sosiaalinen toimintakyky. Toiminnat vähentävät yksin asuvien ikääntyneiden yksinäisyyttä ja syrjäytymisen riskiä.

Tuoreen sukupolvibarometrin mukaan suomalaisilla on halukkuutta ylisukupolviseen kohtaamiseen ja toisiltaan oppimiseen. Olisikin kehitettävä uusia kaupunki-infran ratkaisuja, jotka mahdollistaisivat alueen kohtaamispaikat, sekä ikääntyneiden, nuorten ja lasten yhteisen tekemisen.

Nuoria on kokeiluluontoisesti otettu asumaan palvelutaloihin ja tekemään samalla yhteisöllistä työtä esim. opettamaan digitaitoja senioreille. Myös Wilhelmiinassa käy säännöllisesti senioreille digineuvontaa antava yhdistys, joka tarjoaa samalla palvelua alueen kaikille asukkaille.

Tenholassa samassa pihapiirissä toimii päiväkoti, joten kohtaamisia olisi mahdollista luoda omassa pihapiirissä. Paikallinen 4H-yhdistys on pilotoimassa Tenholan tilassa lasten kerhotoimintaa ja ”Sukupolviseikkailijat” mahdollistaa ikääntyneiden ja lasten kohtaamiset harrastustoiminnan yhteydessä.

Wilhelmiinassa tarjottavassa kokonaisvaltaisessa hoivassa myös teknologiaa käytetään tukena ja varmistamassa asukkaiden hyvinvointia. Esittelimme vieraille seurantajärjestelmäämme, jonka kautta toimivat hälytykset. Etäyhteys antaa mahdollisuuden nopeaan tilannekartoitukseen hädän tullen, ennen kuin hoitaja ehtii paikalle.

Lisäksi hyvinvointiseurannan kautta saatava data kertoo muutoksista toimintakyvyssä ja auttaa syyn selvittämisen ja tarvittavien toimenpiteiden aloittamisen mahdollisimman varhain.

Keskusteluissa todettiin, että teknologia on osa tulevaisuutta tukemassa ja helpottamassa hoitajien työtä ikääntyneiden määrän kasvaessa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, että teknologiset ratkaisut todella toimivat ja ovat helppokäyttöisiä.  

Yhteisöllisyys ja sosiaalinen toimintakyky 

Keskustelimme myös vapaaehtoistyön tarpeesta ja merkityksestä ikääntyneille. Vapaaehtoistoiminta liittyy usein ulkoiluun ja tapahtumiin.

Wilhelmiina Tenholan seiniltä voi ihastella paikallisen yhdistyksen valokuvanäyttelyn antia. Keskuspuisto ja turvallisen ulkoilut mahdollistava sisäpiha ja aurinkoterassi tarjoavat hienot puitteet ulkoilmasta nauttimiselle ja lähiluonnon seuraamiseen. Myös virtuaaliset luontoelämykset tukevat luonnon hyvinvointivaikutuksia sisätiloissa. Asukkailla on myös vuodenkierron mukaisesti keväällä kasvien istuttamista ja esikasvattamista ja myöhemmin kesällä kesäkukkien hoitamista sekä omalla vastuulla olevia kasteluvuoroja.

Talon oma yhteisökoordinaattori suunnittelee yhdessä Yhteisöllisen asumisen asukkaista koostuvan asukasraadin kanssa heidän toiveidensa mukaista viikko-ohjelmaa, mikä pitää sisällään toimintakykyä ylläpitävää jumppaa, aivotreenejä, retkiä ulkoillen ja museoihin sekä musiikkia ja lukupiiriä – sekä juuri alkanut italian kielen opiskeluryhmä!

Yhteisen tekemisen äärellä on helppo kokoontua, tutustua ja olla osa yhteisöä. Monipuolinen tekeminen myös tukee toimintakykyä sekä fyysisesti, kognitiivisesti että sosiaalisesti. Seuraa löytyy oman talon ravintolaan lounaalle kuin muuhun tekemiseen. Tiivis yhteisö huolehtiikin toisistaan, on apuna sekä ottaa vastaan myös uudet asukkaat. Yhteisiä tiloja sisustetaan myös omilla tavaroilla ja sieltä löytyy mm. talon oma kirjasto, johon asukkaat tuovat omia kirjojaan. Kaikilla on kuitenkin oma koti ja rauha sekä vapaus osallistua juuri sen verran kuin itse haluaa.

Wilhelmiinassa on myös nostettu esille tiiviin läheisyhteistyön merkitys ja on tärkeää, että sekä asukas että läheinen tuntevat olevansa osa yhteisöä. Läheiset käyvät soittamassa pianoa yhteisissä tiloissa kaikkien iloksi ja Muistikotien läheiskahviloissa pidetään välillä teemaluentoja muistisairauksista ja tarjotaan vertaistukea myös läheisille.  

Loppuelämän koti  

Moni yksinäinen on ollut ilahtunut löydettyään loppuelämän kotinsa ja uudet naapurinsa Wilhelmiina Tenholasta. On tärkeä kokea kuuluvansa johonkin yhteisöön tai ryhmään. Kun talo on tullut tutuksi esimerkiksi leikkauksen jälkeen kuntotuessa tai omaishoitajan vapaan aikana, on käynyt niinkin, että hyvin viihtyvästä asukkaasta tulee saman tien jo vakituinen asukas. Tarjolla olevista palvelupaketeista voi valita juuri omiin tarpeisiinsa sopivan tuen määrän.

Tarjolla on myös lisäpalveluita, kuten saattajapalvelua. Jokainen asukas käy säännöllisesti hyvinvointitapaamisissa ja mm. geronomin ja lääkärin tapaamisilla seurataan toimintakykyä.

Tarpeen mukaan palveluita on mahdollisuus lisätä ja Tenholan Lyyli-kodeissa onkin mahdollisuus asua edelleen omassa seniorikodissa, mutta saada sinne ympärivuorokautista hoivaa. Tämä mahdollistaa myös pariskuntien yhdessä asumisen edelleen itsenäisesti, vaikka toisella heistä on jo suurempi hoivantarve.

Sekä Wilhelmiina Taavetissa että Tenholassa voimme tarjota loppuelämän kodin ja huolenpitoa – ja oma yhteisö pysyy lähellä ja tukena.

Vierailijat kiittelivät tutustumiskäynnin lopuksi aamun antia ja esittelyä. Oli ilahduttavaa nähdä hyviä ja toimivia käytänteitä ikääntyneiden arjessa. On tärkeä tutustua monenlaiseen toimintaan, ja nähdä mahdollisuuksia ja innovaatioita, joita voidaan levittää eteenpäin. 

Wilhelmiina Palvelut Oy tuottaa monipuolisia asumis- ja hoivapalveluja Helsingissä. Yleishyödyllisen Miina Sillanpään Säätiön omistamalla Wilhelmiinalla on kaksi palvelutaloa, Wilhelmiina Taavetti Pikku Huopalahdessa ja vuonna 2023 avattu Wilhelmiina Tenhola Ruskeasuolla. Yhteensä Wilhelmiinalla on koteja ja hoivapaikkoja yli 250 ikäihmiselle. Wilhelmiinassa inhimillisyys, ystävällisyys ja ihmisten kunnioittaminen yhdistyvät vankkaan terveydenhuollon asiantuntemukseen ja korkealaatuiseen hoivaan.