Kehitysvammaisille henkilöille ja heidän ohjaajillensa suunnattu elintapavalmennus on STEA:n ehdotuksen mukaisesti saamassa jatkoa myös vuodelle 2022. Vuosittain mukaan mahtuu 5 ryhmää ja maksutonta valmennusta toteutetaan pääosin osallistujien omilla paikkakunnilla sekä etävalmennuksena.

Keko-valmennuksen tavoitteena on, että osallistujien toimintakyky kohenee ja terveyskäyttäytyminen paranee. Ryhmän tuki ja yhdessä tekeminen innostaa sekä auttaa matkalla kohti itse asetettuja tavoitteita. Valmennuksessa käydään läpi hyvinvointiin liittyviä erilaisia teemoja, kuten ravitsemus, uni ja palautuminen, hygienia sekä liikunta. Ryhmä pääsee ohjatusti tutustumaan ja kokeilemaan oman paikkakuntansa liikuntatarjontaa. Tämä helpottaa liikunnallisemman elintavan ottamista osaksi uutta arkea.Tavoitteena on myös, että kehitysvammaisten henkilöiden lähipiirin ihmiset, kuten asumisyksikön ja työ- ja toimintakeskusten ohjaajat sekä läheiset saavat monipuolisesti tietoa ja työkaluja, ja osaavat tukea kehitysvammaista henkilöä hänen henkilökohtaisten terveystavoitteidensa saavuttamisessa. Keko-valmennusprosessi kestää noin vuoden.Haku vuoden 2022 valmennuksiinVuoden 2022 valmennusryhmien ajankohdat ja rekrytointi aukeaa tammikuussa 2022, jolloin sähköinen hakulomake on saatavilla nettisivujemme. Halutessanne voitte jo nyt ilmasta alustavan kiinnostuksenne 2022 valmennukseen osallistumisesta ulla.arifullen-hamalainen@miinasillanpaa.fi. Otamme teihin yhteyttä.Tutustu Keko-valmennukseen ”Tuokiokuvia Keko-valmennuksesta” -videon myötä ja hae mukaan ryhmäsi kanssa!

Seuraa Keko-meininkejä Instagramissa:https://www.instagram.com/kekovalmennus/Lue lisää Keko-valmennuksesta, joka on työikäisille kehitysvammaisille henkilöille ja heidän ohjaajilleen suunnattu elintapavalmennus.