Toimelias Kerttu osallistuu Miina Sillanpään Säätiön SenioriKamu-toimintaan. Kerttu luottaa arjessa perusasioihin: hyvään ruokaan, ihmissuhteisiin ja harrastuksiin. Hyvä mielikään ei vaadi ihmetekoja. Tärkeämpää on arvostaa arjen pieniä iloja – ne tekevät elämästä mielekästä.
Hyvä arki:
Hyvä mieli:
Myöskään toisen ihmisen seuran tärkeyttä ei pidä aliarvioida. Kerttu on osallistunut Miina Sillanpään Säätiön koordinoimaan SenioriKamu-toimintaan ja tavannut oman vapaaehtoisen kamuparinsa kanssa säännöllisesti keväästä 2024 asti.
Kuuntele, kun Kerttu kertoo omin sanoin, mikä hänet sai lähtemään mukaan toimintaan ja miksi hän suosittelee sitä muillekin:
Miksi lähdit mukaan?:
Merkityksellisyys:
SenioriKamu-toiminta muotoutuu aina kamuparin näköiseksi. Vapaaehtoiselta kamulta saa kannustusta liikkeelle lähtemiseen ja ehkäpä myös malttia hengähtää välillä.
Mitä toiminnassa tehdään?:
Mutta entäpä se elämänohje? Elämä opettaa, jos ei muuta niin hidastamaan tahtia. Tämän Kerttu on oppinut ja sen nimeen vannoo edelleen. Hetkeen keskittyminen ei ole aina helppoa, mutta sitäkin voi oppia.
Elämänohje:
P.S. Testaa Kertun aamurutiinia, joka koostuu kolmesta jumpasta. Pystytkö samaan?
Aamurutiini:
SenioriKamu on Miina Sillanpään Säätiön ja Harjulan Setlementin yhteishanke, jota Miina Sillanpään Säätiö koordinoi. Lue lisää toiminnasta hankesivulta.