Kuluneen kevään aikana yhteensä 53 ikämiestä, kuudessa eri ryhmässä, on kokoontunut yhteisten pöytien ääreen keskustelemaan mieltä askarruttavista aiheista ja oppimaan uutta. Voimaa ikämiesten arkeen -ryhmät ovat toimineet Imatralla, Luumäellä, Kotkassa sekä Haminassa ja yksittäisiä kohtaamiskertoja on kertynyt kevään aikana yhteensä 460 kappaletta. Tapaamisissa on käsitelty monipuolisesti miesten itsensä tärkeiksi kokemia ja esiin nostamia aiheita sekä teemoja aina ikämiehen terveydestä sekä mielen hyvinvoinnista ravitsemukseen ja paikallishistoriaan. Yhteisten keskustelujen lisäksi ryhmätoimintaa ovat värittäneet erilaiset asiantuntijoiden vierailut sekä yhdessä tehdyt retket. Ryhmissä toisensa ovat kohdanneet useista erilaisista taustoista ponnistavat ja erilaisissa elämäntilanteissa olevat ikämiehet. Nyt onkin hyvä hetki hieman summata kevään kokemuksia osallistujien itsensä antaman palautteen perusteella.

Eniten kiitosta keräsi avoin keskustelu aiheesta kuin aiheesta. Eräs mies osuvasti totesikin, että ”Puhuminenhan on ihmisen tyyppiominaisuus”, ja rakentavaa keskustelua ryhmissä riittikin runsaasti. Useampi osallistuja mainitsi, että eläkkeelle jäämisen jälkeen keskusteluseura on vähentynyt ja piirit pienentyneet. Lisäksi aiemmin esimerkiksi lasten harrastusten kautta löytyneet sosiaaliset kontaktit ovat poistuneet arjesta. Nyt miesten ryhmän kautta on löytynyt uusi porukka, jonka kanssa pystyy keskustelemaan sekä arkisista, että syvällisemmistäkin asioista. ”Porukka on rentoa ja ei tarvitse jännittää. Ryhmässä on saatu mielenkiintoisia näkökulmia eri asioihin”, tiivisti eräs miehistä.

Myös ryhmien luottamuksellinen ilmapiiri nähtiin tärkeänä asiana. Yksi osallistujista mainitsi, että ”Ryhmässä voi olla rohkeasti oma itsensä, ei tarvitse esittää mitään”. Luottamuksellinen ilmapiiri mahdollisti toisinaan vaikeistakin asioista keskustelemisen ilma pelkoa siitä, että käsitellyt asiat vuotaisivat ryhmän ulkopuolelle. Toimintaan on myös sitouduttu tiiviisti ja miesryhmästä on tullut osallistujille jokaviikkoinen sosiaalinen tapahtuma: ”Aina tulen, kun vain suinkin pääsen” kertoi eräs ryhmään osallistunut mies. Toiminnalle toivottiinkin jokaisessa ryhmässä myös jatkoa ja sitä tullaankin syksyllä järjestämään. ”Tämän ryhmän haluaisin jatkuvan, tästä saa toimintaa ja ajateltavaa aina seuraavaan tapaamiseen asti”.

Lopuksi on toki aiheellista mainita myös eräs ryhmätoiminnassa havaittu varjopuoli. Yhden paikkakunnan miehillä oli tapana jäädä varsinaisten ryhmäkertojen päättymisen jälkeen jatkamaan keskustelua tapaamispaikan edustalle vielä pidemmäksi aikaa. Tämän kaltainen toiminta oli johtanut kuulemma muutaman miehen kohdalla lopputulokseen, jossa kotona ruokapöydässä odottikin jo kauan aikaa sitten jäähtynyt lautanen.

Aurinkoista ja rentouttavaa kesänaikaa kaikille Miina Sillanpään säätiön uutiskirjeen lukijoille!

Kesäterveisin, Henkka ja Nina

Lisätietoja Voimaa ikämiesten arkeen -hankkeesta

Yhteydenotot

Henri Uotila, hankekoordinaattori

p. 044 0255 552 tai henri.uotila@miinasillanpaa.fi