Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) esittää Miina Sillanpään Säätiön koordinoimalle Hyvän ikääntymisen etsijät -hankkeelle myönteistä rahoituspäätöstä. Hankkeessa vahvistetaan helsinkiläisten syrjäytymisriskissä olevien ikääntyneiden ihmisten arjen hyvinvoinnin ja osallisuuden kokemuksia.
Vanhenemiseen sisältyy monia haavoittavia elämäntilanteita. Helsingissä 60 % ikääntyneiden asuntokunnista on yksinasuvia, joista monet pienituloisia. Pienituloisuus syrjäyttää, vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin sekä yksinäisyyden kokemiseen. Pienituloiset eläkeikäiset ovat haavoittuvassa asemassa, koska heidän keinonsa edistää omaa hyvinvointiaan ovat rajatut. He tarvitsevat henkistä tukea, voimavarojen ja osallisuuden vahvistamista. Heidän äänensä ei kuulu yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Hyvän ikääntymisen etsijät -hankkeessa etsitään helsinkiläisiä haavoittuvassa asemassa olevia ikääntyneitä ja jalkaudutaan heidän arjen toimintaympäristöihinsä. Erityisesti tavoitellaan pienituloisia, miehiä sekä yli 75-vuotiaita, eli heitä, joilla on kynnys tai haasteita osallistua ryhmätoimintaan, ja jotka ovat palvelujen ulkopuolella. Hankkeessa tuotetaan tietoa edellä mainittujen ihmisten tilanteista ja kokemuksista. Hankkeessa toteutetaan myös tavoitteellista ryhmätoimintaa ikääntyneille, joka perustuu osallistujien toiveisiin ja luoviin menetelmiin. Lisäksi kehitetään uutta Hyvän ikääntymisen lähettiläs -vapaaehtoistoimintaa.
Hyvän ikääntymisen etsijät -hanke avaa Miina Sillanpään Säätiölle ja koko konsernille tärkeitä uusia mahdollisuuksia haavoittuvassa asemassa olevien ikääntyneiden ja heidän tarpeidensa tunnistamiseen sekä ihmisten konkreettiseen auttamiseen.
Miina Sillanpään Säätiö haki hanketta yhdessä Eläkeliiton kanssa sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksesta STEA:sta. Hanke on kolmivuotinen ja se ajoittuu vuosille 2024–2026. Muita yhteistyökumppaneita hankkeessa ovat MIELI Suomen Mielenterveys ry, Omakotisäätiö, MEREO ry, Helsingin kaupunki ja Munkkiniemen seurakunta.
Lisäksi STEA esittää Miina Sillanpään Säätiölle Keko-valmennuksen jatkamista.
Keko-valmennus on Suomessa ainutlaatuinen valmennuskokonaisuus, jolla voidaan myös rahoittajan arvion mukaan edistää työikäisten kehitysvammaisten terveyskäyttäytymistä ja ylläpitää heidän toimintakykyään. Säätiö on toteuttanut Keko-valmennusta eri puolilla Suomea jo yli 20 vuoden ajan.
Sosiaali- ja terveysministeriö tekee lopullisen päätöksen myönnettävistä avustuksista tammi–helmikuussa 2024.