Miina Sillanpään Säätiö on julkaissut vaaliteemansa kevään 2023 Eduskuntavaaleihin liittyen. Säätiö toivoo ehdokkaiden ja tulevien kansanedustajien panostavan hyvän ikääntymisen edellytysten mahdollistamiseksi seuraavasti:
Ikääntyvien toimintakyvyn ylläpitäminen ja kuntoutus on turvattava
Ihmisille on turvattava mahdollisimman toimintakykyinen ikääntyminen, niin että heillä on fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja kognitiiviset edellytykset selviytyä jokapäiväisistä toiminnoista. Toimintakyvyn ylläpitäminen ja sen heikentymisen ehkäisy vaikuttavat keskeisesti siihen, että ikääntynyt ihminen voi asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan itsenäisesti tai kevyiden palvelujen turvin. Kuntoutuksen vähäisyys on keskeinen haaste ikääntyneiden palveluissa. Kuntoutusarvio ja tarpeellinen näyttöön perustuva kuntoutus on turvattava ikääntyneille, koska riittävän aikainen ja tehokas kuntoutus mahdollistavat itsenäisen ja omatoimisen elämän. Myös muistisairaat hyötyvät tavoitteellisesta kuntoutuksesta.
Pienituloisten iäkkäiden taloudellinen selviytyminen on turvattava
Yhteiskunnalliset kriisit koettelevat ikääntyneiden turvallisuuden tunnetta ja pienten talouksien selviytymistä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä yksinasuvien ja pienituloisten eläkeläisten hyvinvointiin ja osallisuuteen. Kriisitilanteet osuvat raskaimmin heihin, jotka ovat jo heikossa tilanteessa. Eläkeiässä köyhyys koskettaa erityisesti yksinasuvia ja yli 75-vuotiaita naisia. Pienituloisuus on riski syrjäytymiselle ja kaventaa niin sosiaalisen osallistumisen kuin digiosallisuuden mahdollisuuksia. Tarvitaan politiikkaa, joka tuo taloudellista helpotusta erityisesti eläkeläisnaisten tilanteeseen.
Tutkimus, kehittäminen ja innovaatiot ovat edellytys kestävälle tulevaisuudelle
Tutkimus, kehittäminen ja innovaatiot ovat ratkaisevassa asemassa kestävämmän tulevaisuuden varmistamiselle. Väestön ikääntyminen on keskeinen megatrendi. Yhteiskunnassamme on edistettävä myönteistä suhtautumista ikääntymiseen, tuotava esille nykyistä monipuolisempaa vanhuskuvaa sekä kehitettävä vaikuttavia ja näyttöön perustuvia ikääntyneiden hyvinvointia tukevia toimintamalleja. Yhteistyömahdollisuuksia julkisen sektorin, yritysten ja järjestöjen välillä on vahvistettava muutosten aikaansaamiseksi. Järjestöjen ja säätiöiden toteuttama, käyttäjiä osallistava ja ihmisten tarpeisiin perustuva kehittämistoiminta on tunnistettava. Rahoitus siihen on turvattava niin, että innovaatioiden ja toimintamallien levittäminen ja juurruttaminen pysyväksi toiminnaksi on mahdollista.