Blogin kirjoittajana Miina Sillanpään Säätiön TKIO-päällikkö Elisa Virkola, joka pohtii asumisen ja kodin suhdetta ikääntymisen tuomaan muutoksiin.
Ikääntymisestä ja kodista puhuttaessa on usein esillä kaksi ääripäätä. Toisaalta koti on maailman paras paikka, turvasatama, jossa suurin osa ikääntyneistä haluaa asua. Toisaalta kotoaan ei pääse pois, vaikka se olisi jo runsaan avun tarpeen vuoksi välttämätöntä. Mitä tämän kahden ääripään välillä, erilaisissa elämäntilanteissa, tapahtuu? Esimerkiksi silloin, kun ihminen asuu vielä kotona ja on muistisairaudenalkuvaiheissa? Miten haavoittuvassa elämäntilanteessa ylläpidetään kodintuntua? Miten ihmisen suhdetta kotiin voitaisiin tukea silloin, kun hänen omat kykynsä ja taitonsa kodin tunnun ylläpitämiseen heikentyvät?
Muistisairaus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti sairastuneen ihmisen toimintakykyyn ja myös hänen ympäristösuhteeseensa. Yksinasuvilla muistisairailla henkilöillä on kohonnut riski, että kotona asuminen päättyy ennenaikaisesti ja edessä on siirtyminen ympärivuorokautisen hoivan ympäristöön. Yksinasuessa myös riski yksinäisyyden kokemuksiin on suurempi. Moni ikääntynyt ihminen asuu kuitenkin nykyään yksin. Esimerkiksi Helsingissä yksinasuvia on 60 % talouksista.
Muistisairaudella, lisääntyvällä avun tarpeella ja muiden ihmisten tuella on merkitystä sairastuneen ihmisen kotisuhteeseen. Voikin pohtia, mistä tekijöistä kodin tuntu ihmiselle syntyy ja millaisilla toimilla kodin tuntua ylläpidetään esimerkiksi yksinasuvan muistisairaan henkilön elämässä.
Anni Vilkon määritelmä kodin tunnusta (2000) pitää sisällään esineympäristön, emotionaalisen turvan ja toiminnallisen vapauden. Koti on keskeinen turvallisuuden tunteen ja minäkuvan rakentaja. Koti kertoo asukkaansa mielenkiinnon kohteista, taidoista ja vahvuuksista esimerkiksi esinemaailman avulla. Kotona merkityksellisiä esineitä voivat olla valokuvat, taide ja taulut, kirjat tai vaikkapa oma tyyny. Muuhun maailmaan voidaan olla yhteydessä esineiden välityksellä, esimerkiksi televisiota katsottaessa tai lehteä lukiessa.
Kodin esineet voivat kertoa paljon ihmisen vahvuuksista ja taidoista. Koti tarjoaa mahdollisuuksia mielekkäälle tekemiselle, kuten ruuanlaitolle, neulomiselle tai nikkaroimiselle. Puhuttaessa ikääntyneiden ihmisten voimavaroista, koti on varmasti monelle niitä vahvistava tekijä.
Asunto muokataan kodiksi erilaisilla toimilla, arjessa toistuvien käytäntöjen avulla. Kotona on omat merkitykselliset huonekalut ja tavarat, mahdollisuus rakentaa arjen rytmit ja tavat toimia. Tilanne voi olla vaikea silloin, jos esimerkiksi uuden asunnon muokkaamiseen kodiksi ei ole riittävästi tukea, eivätkä omat kyvyt riitä. Toisaalta koti voi kertoa paljon heikentyneestä toimintakyvystä. Ruuat pilaantuvat jääkaappiin, nurkkiin kertyy tavaraa, eikä esineitä enää löydä sieltä, mihin on ne laittanut. Kotona oleminen voi herättää myös negatiivisia tunteita silloin, jos viettää siellä paljon aikaa yksin, eikä ole mahdollisuutta päästä ulos niin usein kuin toivoisi.
Kotia luonnehtii keskeisesti myös vapaus päätöksentekoon. Koti on keskeinen paikka oman arkivallan käyttöön. Yksi ihmisen psykologinen perustarve on autonomian kokemus. Uskon, että vanhetessa oman kodin hallinta tuottaa vahvasti tätä kokemusta. Onhan itsenäisyys ja itsekseen pärjääminen myös suomalainen kulttuurinen normi ja ihanne.
Usein muistisairaana ihmisenä yksinasuessa voi päätyä tilanteeseen, ettei olekaan enää itsenäinen oman kotinsa keskeinen vallankäyttäjä. Vähitellen muut alkavat puuttua kodin tekemisen käytäntöihin, kuten ruuanlaittoon tai kodin järjestykseen. Tämä harvoin tapahtuu neuvottelematta. Toisaalta eteen voi tulla myös tilanteita, joissa apua tarvittaisiin, mutta sitä ei ole tarjolla. Kun kotiin joudutaan vastaanottamaan apua ja hoivaa, siitä tulee erilaisten valtaneuvottelujen näyttämö. Tilanteet ilmentävät siirtymää itsenäisestä oman kotinsa asukkaasta hoivan tarvitsijaksi.
Voiko kodintuntu rakentua uusiin ympäristöihin? Olen kuullut pohdittavan, voiko koti olla ryhmäkodissa, jossa ei pysty itse hallitsemaan, kenellä on lupa tulla tilaan. Muistisairaudessa on myös tavallista kaivata mielessään lapsuuden kotiin. Koti voi olla myös muistoissa. Kodissa on kyse tunteista ja erityisesti turvan kokemuksesta. Kodin tunnun ylläpitäminen siirtyykin vähitellen muiden ihmisten tehtäväksi.
Lähde
Vilkko, A. 2000. Riittävästi koti. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön aikakauslehti Janus 8, 213-230.
Ikäystävällinen asuinympäristö tukee ikääntyneen mielekästä, omannäköistä elämää sekä arjen toimintakykyä. Miina Sillanpään Säätiö on koostanut tiiviin ikääntyneiden asumisen ennakoinnin tietopaketin.
Tutustu asumisen ja ympäristön -teemaan ja tietopakettiin täällä.
Miina Sillanpään Säätiö on perustettu vuonna 1965 vaalimaan Miina Sillanpään arvokasta perintöä.
